OSINKO -hankkeen blogi
Osaamisen kehittämisestä puhuttaessa on hyvä palauttaa mieleen niin sanottu 70-20-10-periaate. Se pohjautuu David Kolbin 70-luvulla esittämään kokemuksellisen oppimisen malliin, jonka mukaan 70 prosenttia osaamisen kehittymisestä tapahtuu työssäoppimisen ja tekemisen kautta. Jäljelle jääneestä osasta 20 prosenttia perustuu toisilta oppimiseen ja vain kymmenen prosenttia saadaan kursseilta ja lisäkoulutuksesta.
70–20–10 -periaatetta ei tarkoitettu malliksi, jossa eri oppimistavat korvaavat täysin toisiaan niin, että esimerkiksi formaali koulutus korvattaisiin kantapään kautta oppimisella. Periaatteen tarkoituksena on tehdä näkyväksi se, että työn tekemisen ja palautteen saamisen kautta syntyy erilaista oppimista ja osaamista. Joidenkin osaamisalueiden osalta kokemuksesta oppimisen osuus voi olla jopa 90 %. Mallin soveltamisessa onkin oleellista se, että ensin mietitään, mitä pitäisi osata ja sen jälkeen valitaan keinot, joilla osaaminen saadaan kokonaisuudessaan haltuun.
Mallin kehittäjien mielestä tehokkainta oppimista on todellisen elämän ja työssä hankitun kokemuksen, työtehtävien tekemisen kautta hankittu osaaminen (70%). Sen hyöty perustuu ongelmanratkaisuun, joka edellyttää uusien ratkaisujen etsimistä, päätösten tekemistä, haasteiden vastaanottamista ja niihin reagoimista. Yhdessä tekemällä ja toisten perusteluja ja näkemyksiä yhdistelemällä työntekijät pystyvät jalostamaan omia ajatuksia ja oppimaan myös omista virheistään.
Muilta opitut työelämätaidot (20%) pitävät sisällään toisten kanssa yhteistyössä käsitellyn tai heiltä saadun tiedon, toisten toimintaa seuraamalla tai roolimallin kanssa työskentelemällä hankitun osaamisen sekä toisilta saadun palautteen. Palautteenannon kautta niin kuin organisoidun koulutuksen avulla hankittu taito tai oppiminen realisoituu todellisuuteen kuitenkin vasta, kun taitoja tai palautetta on sovellettu todellisessa tilanteessa ja tekemisessä.
Mallin mukaan vain 10% ammatillisesta osaamisesta on peräisin formaalin koulutuksen tai virallisen tutkinnon suorittamisesta. Luku tuntuu pieneltä varsinkin kun työssä opitaan paremmin, kun ensin on hankittu riittävät teoreettiset tiedot ja taidot. Mitä monimutkaisemmasta osaamisalueesta on kysymys, sitä tärkeämpää on ymmärtää myös teoreettiset taustat tai nähdä muiden toteutuksia ennen kuin itse pystyy soveltamaan tietoa tuottavasti ja innovatiivisesti.
Kiinteistöalalla harva on kuitenkaan kouluttautunut niin talouden, juridiikan, tekniikan kuin ympäristön ja energiatehokkuuden alalta. Kuitenkin näiden kaikkien alojen tietoja tarvitaan nykyajan kiinteistöalan asiantuntijoiden työssä – unohtamatta asiakaspalvelun ja projektijohtamisen osaamista. Sille, missä määrin tarvitaan formaalin koulutuksen tuomaa osaamista ja miten paljon ammatillinen täydennyskoulutus pystyy takaamaan työtehtävien tuloksellisen suorittamisen kannalta riittävät tiedot ja taidot, ei löydy yksiselitteistä vastausta.
Jokaisessa yrityksessä ja jokaisessa tehtävässä eri alojen osaaminen ja teoreettisen ja käytännöllisen jakosuhde vaihtelee. Se riippuu tilanteesta, työn vaatimuksista ja henkilön lähtötaidoista. Siitä syystä kysymys, miten osaamisen kehittämisen eri keinoja voidaan hallita, on väärä. Se, mitä tänä päivänä tarvitaan, on oikeanlaiset olosuhteet – mukaan lukien riittävä tuki ja kannustus oppimisen aikaansaamiseksi, asiantuntijuuden syventämiseksi ja ammatillisen kehityksen edistämiseksi.
Katso 70-20-10-periaatteesta hyvä tiivistys: https://www.youtube.com/watch?v=t6WX11iqmg0#t=55